Ruthin nimi palasi leipomojen kartalle
Ruthin Leipomo leipoo taas tuoretta Jyväskylässä. Perinteikäs nimi palasi toimivien leipomojen listalle, kun Markku Mäkinen ja Hannu Karhunen päättivät vaihtaa työn vieraan palveluksessa yrittäjyyteen.
Ruthin Leipomosta lähtivät ensimmäiset tuotteet kauppoihin toukokuun 2010 lopulla. ”Ruthin leipomon nimi on tunnettu ja arvostettu Jyväskylän seudulla. Vieläkin on kauppiaita, joille on aikoinaan toimitettu Ruthin leipää”, leipomon toinen yrittäjä Markku Mäkinen muistuttaa.
On aivan oma tarinansa, miten Ruthin tuotemerkki palasi jälleen leipomomarkkinoille. Fazer-konsernin leipomo lopetti Jyväskylän Kuokkalassa toimintansa tammikuun 2010 lopussa. Mäkinen oli ollut yhteydessä Fazeriin jo ennen sitä ja alkanut selvittää leipomotilojen ja -laitteiden hankintaa. Neuvottelujen tuloksena syntyi ratkaisu kiinteistön myynnistä eläkevakuutusyhtiö Eteralle, joka vuokrasi sen edelleen leipomon yrittäjille pitkällä sopimuksella. Kaupan mukana yrittäjät saivat ottaa käyttöönsä leipomon vanhan toiminimen.
”Lähdimme rakentamaan liiketoimintaamme aivan tyhjän päältä. Koneet olivat Jyväskylässä, mutta ei muuta”, Mäkinen sanoo.
Itse asiassa Mäkinen ja Karhunen tulivat hekin muualta Jyväskylään. Mäkisen viimeisin työpaikka oli Tampereella ja Karhusen Kuopiossa. Mäkisellä oli yrittäjäksi ryhtyessään leipomoalan kokemusta lähes 30 vuotta ja Karhusella reilu 10 vuotta. Alan tuntemuksesta ei yrityksen käynnistäminen ja kehittäminen jäänyt siis kiinni, kun miehet vain löysivät avuksi Jyväskylän seudun tuntevan kumppanin. Oikean kumppanin he saivat Yritysten Taitavan Keski-Suomen osaamispäälliköstä Mikko Yrjösestä.
”Yritysten Taitavan Keski-Suomen tarjoamalla avulla löysimme oikeita kontakteja. Osaamispäälliköllä oli linkit valmiina esimerkiksi viranomaisiin ja kirjanpitäjiin”, Karhunen sanoo ulkopuolisesta avusta, jonka yrittäjät löysivät samoihin aikoihin kuin tekivät yrityskaupat.
Yrittäjät lisäävät, että osaamispäällikkö auttoi heitä myös muun muassa henkilöstön rekrytoinnin käynnistämisessä, tiedotuksen aloittamisessa ja koulutushankkeiden suunnittelussa.
”Ruthin Leipomon kehittämishaaste poikkesi monista muista, koska yritystoimintaa lähdettiin rakentamaan lähes nollasta. Erikoiseksi sen teki myös melko suuren työntekijämäärän rekrytointi heti aluksi. Elintarviketeollisuus on sekin Keski-Suomessa varsin huonosti tunnettu ala. Yritysten Taitavan Keski-Suomen kautta toimintaansa aloittava yritys saa tukea koko kehittämisketjun matkalle aina kasvuvaihetta myöten”, osaamispäällikkö Mikko Yrjönen kertoo.
|