Riikka Vesterinen 25.2.2011

Riikka Vesterinen 25.2.2011

PK-yritysbarometristä poimittua: Yhteistyötä ja osaavaa työvoimaa, mistä sitä löytyy?

Osaamispäällikkö Riikka VesterinenPk-yritysbarometriin on taas koko Suomessa haastateltu 3 900 yritystä, joista Keski-Suomesta 273.  Vaikka prosentuaalinen osuus koko maakunnan vajaasta 12 000 yrityksistä oli noin 5 prosenttia, kertoo se kuitenkin hyvin yrittäjien ja yritysten näkemyksiä tästä hetkestä. Vastanneet yritykset edustivat eri toimialoja ja erikokoisia yrityksiä melko kattavasti.

Syksyyn nähden yleiset suhdannenäkymät ovat hieman laskevalla tasolla. Oman yrityksen osalta suhdanteiden odotetaan seuraavan vuoden aikana pysyvän samana tai parantuvan. Sama trendi näkyy koko maan kyselyssä. Muutenkin Keski-Suomen tulokset ovat hyvin samantapaisia kun valtakunnan tasolla. Yritysten kehittämisen näkökulmasta katsoen jotkut asiat kuitenkin pomppaavat silmiini Keski-Suomen vastauksissa.

Elinkeinoilmasto keskimäärin koetaan meillä suunnilleen samalla tavalla kuin valtakunnallisesti, mutta joitakin poikkeuksiakin on. Meillä näyttää olevan erityisen suuri haaste sopivan työvoiman ja alihankkijoiden/osatoimittajien saatavuus. Myös tyytyväisyys yritysten välisiin yhteistyömahdollisuuksiin ja yksityisiin yrityspalveluihin ovat meillä muuta maata huomattavasti alemmat. Me kuitenkin puhumme Keski-Suomesta Suomen Ateenana ja vahvan yhteistyön maakuntana. Miksi täällä on sitten niin vaikeaa saada osaavaa työvoimaa ja tehdä yhteistyötä/alihankintaa muiden yritysten kanssa? Voisiko tässä olla paikka kehittää toimintaa?
Keski-Suomessa on paljon erilaisia tilaisuuksia, joissa yrittäjät voivat tutustua muihin yrittäjiin ja toimijoihin. Tilaisuuksia järjestävät yrittäjäjärjestöt, kehittämisyhtiöt, ELY-Keskus, oppilaitokset ja myös Yritysten Taitava Keski-Suomi. Näissä tilaisuuksissa on usein paikalla eri kehittäjiä ja yrityksille palveluita tarjoavia tahoja. Yrittäjän kannattaakin tulla rohkeasti paikalle tutustumaan muihin toimijoihin ja kysymään apua sitä tarvitessaan.

Myös koulutusta on tarjolla niin olemassa olevalle henkilöstölle kuin vaihtoehtoja palkkaamiselle. Esimerkiksi Monimuoto-koulutuksella yrityksen on mahdollista etsitä uusi työntekijä ja kouluttaa tälle ELY-Keskuksen 70 prosentin tuella tarvittavat taidot silti vielä sitoutumatta palkkaamaan henkilöä. Yhdenkin henkilön rekrytoinnin voi näin tehdä.

Kaiken kaikkiaan yrityksille on Keski-Suomessa tarjolla todella paljon erilaisia apuja ja mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Tärkeätä on osata avata suunsa ja kysyä vaikka meiltä osaamispäälliköiltä. Lupaamme auttaa!

Kommentoi blogia Riikka Vesteriselle

Kommentoijan nimi tulee näkyviin kommentin yhteydessä. Sähköpostiosoite ei tule näkyviin. Mielipiteesi lähtee ylläpitäjän julkaistavaksi.

Nimi*
Sähköpostiosoite*
Kommenttisi blogiin*

Oppilaitosten yhteiset sivut:

Jaa sivu Tulosta sivu