Siparila jatkaa kovaa kasvuaan
”Ilman ulkopuolista tukea emme olisi nyt tässä”
Siparila Oy ei olisi nykytilanteessaan myöskään ilman oikeita strategisia valintoja ja koulutettua henkilöstöä. Strategisten valintojen toteuttamista on helpottanut ulkopuolinen apu, jota yritys on hyödyntänyt muun muassa investoinneissa, henkilöstön osaamisen parantamisessa, tuotantotapojen kehittämisessä ja kansainvälisten markkinoiden selvittämisessä.
Kasvuvauhti on ollut puunjalostusteollisuuden yrityksessä Siparila Oy:ssä viime vuosina hurjaa.
Perustamisvuotenaan 2003 yritys työllisti 21 työntekijää ja teki liikevaihtoa 3,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 Siparilan liikevaihto oli jo yli 16 miljoonaa euroa. Vaajakoskella, Parkanossa ja Haapavedellä toimiva yritys työllistää tällä hetkellä noin 120 puualan ammattilaista.
Ulkoverhouksia, sisustustuotteita ja piharakentamisen ratkaisuja tarjoava Siparila on kasvanut tuotteineen ja palveluineen Jyväskylän seudun paikallisesta toimijasta merkittäväksi valtakunnalliseksi ja kansainväliseksi yritykseksi. Toukokuun puolivälissä se kertoi Ikean kanssa solmitusta yhteistyöstä massiivipuisten sänkyjen valmistuksessa. Sopimus on kahden ja puolen vuoden mittainen ja arvoltaan lähes 20 miljoonaa euroa.
Excelin tilalle uudet järjestelmät
Markkinointijohtaja Laura Sojakka jakaa Siparilan kehittämisen vuodet kolmeen osaan. Rajakohdat osuvat vuosiin 2005, 2008 ja 2011.
Ensimmäinen vaihe 2003–2005 oli teknisen kehittämisen aikaa, jolloin Sojakan mukaan ”opettelimme tätä työtä”. Kasvupolulla ollut yritys tarvitsi uusia osaajia. Vuosina 2004–2005 yritys hyödynsi työvoimahallinnon tarjoamaa rekrytointikoulutusta.
Vuodet 2005–2008 olivat Siparilassa teknologisen kehittämistyön vuosia. Yritys laajensi repertuaariaan rautakauppaketjuihin ja kehitti piensarjatuotantoaan. Siparilassa investoitiin myös uuteen pintakäsittelyhalliin. Kasvu edellytti omaa tuotetarjontaa.
Uusi tilanne vaati henkilöstöltä uudenlaista osaamista, joten yritys hankki Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n kautta koulutusta. Jykesin avulla Siparila sai vuonna 2007 koulutusta uuden tuotannonohjausjärjestelmän käyttöönottoon.
”Silloista tuotannon määrää ei olisi enää Excelillä hoidettu. Mietimme, kuinka saamme tekniikan avuksemme. Järjestelmiä kehittämällä paransimme tuottavuuttamme”, Sojakka sanoo.
Vuosien 2007–2008 aikana Siparila hyödynsi niin Tekesin kuin TE-keskuksen palvelutarjontaa kansainvälisten markkinoiden avaamisessa ja palveluliiketoiminnan kehittämisessä muotoilun mahdollisuuksia hyödyntäen.
Tuki pienentää riskejä
Aikaa vuodesta 2008 tähän vuoteen Sojakka kuvaa henkisen pääoman kasvattamisen vaiheeksi.
”Pohdimme taantuman aikaan, mistä tuottavuus syntyy. Syntyykö se hankkimalla uusia koneita vai kasvattamalla henkilöstön henkistä pääomaa? Päätimme kehittää henkilöstökulttuuriamme, mikä tarkoitti muun muassa toimintamme suoraviivaistamista ja sisäisen viestinnän kehittämistä. Teimme ennätystuloksen taantumasta huolimatta.”
Sojakka pitää yrityskulttuurin muutoksessa suurena apuna Työelämän kehittämisohjelma Tykesin kautta toteutettua hanketta.
Siparila teki vuonna 2010 kaksi yritysostoa, joihin se sai ELY-keskuksista investointitukea.
Moniosaajien saamiseksi puunjalostusteollisuuden kasvuyritys aloitti viime vuonna Jyväskylän oppisopimuskeskuksen kanssa oppisopimuskoulutuksen.
Vuonna 2010 Siparilan avuksi tuli myös Yritysten Taitava Keski-Suomi. Sojakan mukaan yritysostojen jälkeen yritys kaipasi oman toiminnan selkiyttämistä.
Siparila on laatinut Yritysten Taitavan Keski-Suomen osaamispäällikön Katja Viiankorven kanssa pitkälle tulevaisuuteen tähtäävän kehittämissuunnitelman, jota toteutetaan yhdessä muiden julkisten toimijoiden kanssa.
Yritysten Taitavan Keski-Suomen hyödyksi Sojakka laskee sen, että talon ulkopuolella on nyt yksi ihminen, joka tuntee tarkasti Siparilan toiminnan ja yrityksille tarjolla olevat kehittämishankkeet ja rahoitusinstrumentit.
Markkinointijohtaja sanoo kasvuvuosien aikana saadun ulkopuolisen avun olleen ratkaisevan tärkeää yrityksen kehittämisessä. Siparila on näin voinut pienentää riskejään ja nopeuttaa kasvuaan.
”Ulkopuolisen avun turvin uskalsimme ottaa suurempia askeleita nopeammalla aikataululla. Tuki mahdollistaa sen, että yrityksen eri osa-alueita voidaan kehittää samanaikaisesti ilman hengähdys- ja rahoituksenhankkimistaukoja.”
Tulevien vuosien kehittämisjaksossa on Sojakan mukaan päällimmäisenä palvelunäkökulma, joka huomioidaan niin yrityksessä sisäisesti kuin asiakkaiden näkökulmasta talon ulkopuolella.
|