Matti Härkönen 13.9.2011

Matti Härkönen 13.9.2011

”Haluan kansainvälistyä ja verkottua globaalisti!”

Osaamispäällikkö Matti HärkönenOsaamispäällikkönä tapaan joka viikko itselleni uusia pk-yrityksiä ja keskustelen heidän kanssaan yrityksen tärkeimmistä kehittämishaasteista sekä ratkaisumalleista näihin haasteisiin. Haastekentässä liikutaan usein joko myynnin kehittämisen tai tuotannon kehittämisen ääripäissä tai välimaastossa. Näkökulmat näissä aihepiireissä vain vaihtuvat.

Joskus kohteena on omistajien sekä hallituksen osaamisen kehittäminen, joskus taas haetaan uutta osaamista henkilöstön osaamispääoman aktivointiin. Silloin tällöin puhutaan taas enemmän työkaluista, tuotantomenetelmistä tai markkinointiviestinnän osaajista.

Yhdessä olemme löytäneet toimivia ja tuloksekkaita, siis riemullisia, ratkaisuja näihin haasteisiin.

Vaikka yritysten kehittämishaasteita on matkan varrella tullut paljon vastaan, on kahden vuoden osaamispäällikköpestin aikana yksi näkökulma yrityksen kehittämisessä jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Nimittäin kansainvälistyminen.

Viimeisen kahden vuoden aikana, yli sadan pienen yrityksen johtajan kanssa keskusteltuani, vain muutama on nimennyt tämän hetken tärkeimmäksi kehittämishaasteekseen kansainvälistymisen. Keskustelumme lopputuloksena vain muutama yritysjohtaja on päätynyt sanomaan ”haluan kansainvälistyä ja verkottua globaalisti!”.

Mielessä herää tietenkin kysymys, mistä tämä johtuu? Miksei kansainvälisestä kaupasta voida edes keskustella?

Kansainvälistyminen on riskialtista, myynnin aloittaminen ulkomailla on huomattavasti kalliimpaa kuin kotimaassa, suomalaiseen kumppaniin pystyy luottamaan paremmin kuin ulkomaalaiseen, Suomi on logistisesti vaikeiden etäisyyksien päässä jne.

Järkeviä selityksiä kansainvälistymisen aloittamatta jättämiseen löytyy kyllä runsaasti. Kärjistäen voi sanoa, että tällaisen mantran hokeminen on johtanut tilanteeseen, jossa pienten yritysten yrittäjät eivät halua tarkemmin miettiä kansainvälistymistä, eivätkä näin ollen yritysten kehittäjätkään ole rakentaneet palvelujaan tukemaan pienten yritysten kansainvälistymistä.

Viime viikolla, Broker-ohjelman kontaktissa Tampereella, minulla oli loistava mahdollisuus päästä kuuntelemaan esimerkkejä yrityksen kansainvälistymistarinoista ja kansainvälistymiseen liittyvien palveluntarjoajien osaamisesta.

Oman kansainvälistymistarinansa oli kanssamme purkamassa kaksi pirkanmaalaista pk-yritysjohtajaa sekä Jyväskylästä Eurooppaan kasvava asiantuntijayritys. Heidän lisäkseen kanssamme kansainvälistymisen mahdollisuuksia purki kaksi yksityistä kansainvälistymisen asiantuntijaa, Chinaworks Finland ja Exportum, sekä Finpron ja Jykesin Kv-palveluiden edustajat. Yhdessä heidän kanssaan löysimme useita eri näkökulmia pk-yrityksen kansainvälistymiseen.

”Miten teemme pienen yrityksen kansainvälistymisestä mahdollisimman helppoa?”
”Miten haastamme yritysjohdon pohtimaan kansainvälisiä verkostoja todellisena vaihtoehtona?”

Tässä itselleni avautunut lyhyt idealista pk-yritysjohtajan herättämiseksi kansainvälistymisen mahdollisuuksien pohtimiseen. Toisaalta samalla itselleni työlistaa kansainvälistymisen työkaluiksi.

  1. Miten aloittaa keskustelu kansainvälistymisestä? Haasta muutama jo kansainväliset markkinat avannut pk-yrittäjä yhteiselle lounaalle ja jakakaa kokemuksia, yrittäjältä yrittäjälle.
  2. Kun tehdään strategiatyö, niin aina tulisi aidosti pohtia myös kansainvälistymisen tuoma lisäarvo.
  3. Kansainvälistyminen voi tarkoittaa uusia myynnin markkina-alueita ja toisaalta uusia tuotteiden tuotantotapoja. Mitkä osat yrityksen liiketoiminnasta voisivat olla järkeviä kansainvälistää?
  4. Kansainvälistyminen voi toimia myös suhdannevaihtelujen tasaajana.
    - Voimmeko löytää tuotteelle markkinoita, jotka eivät reagoi esimerkiksi euroalueen mukana suhdannevaihteluihin?
    - Voiko ulkomailta löytää tuotannollisia verkostoja tasaamaan kysynnän vaihteluja ja näin vähentää kotimaisen henkilöstön joustotarvetta?
  5. Kansainvälistymiseen on olemassa laajat yhteiskunnan rahoitukselliset tukiverkostot. Niitä pystyy käyttämään tavalla, jossa yritys määrää projektien tahdin, toimenpiteet ja sisällöt, ei julkishallinnon toimijat ja virkamiehet.

Kiitos kaikille Tampereella mukana olleille Brokereille, sekä erityiskiitos Tampere Business Campukselle järjestelyistä ja verkoston haastamisesta!

Tampere Business Campus
Exportum Oy
Chinaworks Finland
Finpro
Jykes KV-palvelut

Kommentoi blogia Matti Härköselle

Kommentoijan nimi tulee näkyviin kommentin yhteydessä. Sähköpostiosoite ei tule näkyviin. Mielipiteesi lähtee ylläpitäjän julkaistavaksi.

Nimi*
Sähköpostiosoite*
Kommenttisi blogiin*

Oppilaitosten yhteiset sivut:

Jaa sivu Tulosta sivu