|
Susanne Forsberg 24.9.2011
Kuumeinen Broker-viikko
Tämän Brokerin viikko on ollut kovin kuumeinen. Ilmassa on ollut auto- ja matkakuumetta eikä oikean kuumemittarin korkeat lukemat helpota yhtään tilannetta. Vai aiheuttiko kuumeen sittenkin vauhdikkaasti pörräävät ajatukset? Olen ollut vasta pari viikkoa osaamispäällikkönä, mutta uusien pelin avauksien ideointi käynnistyi nopeasti ja etsin yrittäjien haasteisiin ratkaisuja. Tämä kaikki on vahvistanut entisestään uskoa Broker-toimintamallin mahdollisuuksista.
Kuulemme Y-joryn esityksiä kokonaan uusista toimintamalleista Keski-Suomessa. Yrittäjät haastavat julkiset organisaatiot kehittämään palvelujaan asiakaslähtöisimmiksi, esimerkiksi yritysseteli asiantuntijapalveluihin tai omalääkäri jokaiselle tarvitsevalle. Pöydän ääressä olevat yrittäjät taitavat kuumeilla myös, koska hekin haluavat omalääkärit avuksi.
He toivovat rinnalleen yhtä henkilöä, jonka verkosto olisi niin tiivis, ettei samaa tarinaa tarvitse toistaa montaa kertaa. Nämä yrittäjät eivät halua, että heitä pompotellaan organisaatiossa eri henkilöltä toiselle tai vielä pahempaa organisaatiosta toiseen. He haluavat, että omalääkäri haastaisi yrityksen kokonaisuudessaan eikä vain tutkisi pikkupalasia. Yrittäjät haluavat, että tämä palvelu on saatavilla kaikista organisaatioista, mistä tahansa päin Keski-Suomea. Kukin yrittäjä itse haluaa valita oman kumppaninsa, jonka kanssa lähtee matkalle. Hyvä yrityskehittäjä, kun asiakas ottaa yhteyttä ja tiedät, ettei hanke ole mahdollinen, niin lähdetkö asiakkaan kanssa miettimään, miten tämä haaste voidaan ratkaista jollain muulla keinoilla?
Yrittäjälle oli sanottu, että yrityskehittäjiin voi aina olla yhteydessä, jos tarvetta ilmenee. Yrittäjän mittari nousee tässä kohdassa punaiselle. Taitaa kuume nousta. Hän kertoo esimerkin, että jos he sanoisivat asiakkailleen näin, niin kaupankäynti olisi aika hiljaista. Oletko sinä aktiivisesti yhteydessä nykyisiin asiakkaisiisi ja tuleviin asiakkaisiin?
Haluamme varmasti kaikki yrittäjien parasta, haluammehan? Kuunnellaan yrittäjiä ja muututaan maailman myötä, pyritään tekemään parhaamme! Mårten Mickos aloittaa bloginsa osuvasti: Suurin riski on, että emme edes yritä. Muissa maakunnissa ollaan kiinnostuneita Broker-toiminnasta ja Keski-Suomen mallia arvostetaan. Tässä asiassa voimme olla ylpeitä, me olemme edelläkävijöitä, Brokerin kehittäjiä ja voimme kehittyä yhä paremmiksi. Tyydytkö sinä nykytilanteeseen vai haluatko olla parempi, paras?
Viikonvaihteessa tyttäreni piti kilpailla kuulan työnnössä, mutta flunssa yllätti perheen ja äidin tehtäväksi jäi tyynnytellä masentunutta tytärtä, kun hän ei päässyt kokeilemaan sitä kauden parastaan. Äitinä minun tehtävänäni on tarjota parhaat mahdolliset harjoitteluolosuhteet: monipuolista ravintoa, hyviä välineitä, osaavia ihmisiä ohjaamaan ja ennen kaikkea kannustusta. Kun nämä kaikki asiat ovat kunnossa, niin kaikki muu on kiinni vain kisailijasta itsestään. Välillä onnistutaan kunnolla ja välillä epäonnistutaan, mutta minun tehtäväni on kannustaa ja rohkaista kaikissa tilanteissa.
Broker-toiminta on oikeastaan samanlaista: meidän tehtävämme on löytää yrityksille parhaat mahdolliset ratkaisut ja osaajat. Kuljemme yrityksen rinnalla ylä- ja alamäet ja vielä siitäkin eteenpäin. Me emme mieti esteitä tiellä, vaan mahdollisuuksia, joiden avulla esteet ylitetään. Haluatko sinä toimia näin?
Pilotti-Broker on kääntymässä kohti loppusuoraa, ensimmäinen matka on aina haastava ja lopputulosta ei alussa voi tietää. Nyt tiedämme jo, että olemme saaneet yritysten kanssa aikaan uusia kehittämisprosesseja, joita ei ehkä olisi syntynyt, mikäli emme olisi toimineet verkostossa. Olemme saaneet paljon hyviä Brokerin työkaluja, jotta voimme auttaa yritystä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, osan työkaluista olemme kehittäneet matkan varrella.
Yrittäjät haluavat kumppaneikseen Brokereita, yrityskehittäjiä, välittäjiä tai mitä nimeä halutaankaan käyttää. Nyt pitääkin ottaa asiakas, siis yritys, keskiöön ja tarjota parasta mahdollista palvelua, sillä mehän Keski-Suomessa haluamme olla parhaita. Broker-toimintamalli kehittyy aina, eikä seuraava voi olla koskaan samanlainen kuin edellinen. Ohjelma muokkautuu aina osallistujien ja eritoten heidän asiakkaidensa näköiseksi. Haluatko sinä olla Broker?
Muut kuumeet alkavat olla kohta taltutettuina, mutta yhdestä kuumeesta en aio luopua, kehittämisen kuume saa jäädä.
Kirsti Hirvanen 27.10.2011
Hienoa Susanne, kehittämisen kuume jatkukoon yrittäjien ja kumppaneiden kuuntelun ja aidon kuulemisen taito myös!
Nina Härkönen 11.10.2011
Herra Jumala miten kuumaa tekstiä!!!!
|