ICT-verkosto - uusia osaajia yrityksille

ICT-verkostosta uutta osaamista ja uusia työntekijöitä

ICT-alan yritysverkostossa yrityksille tarjotaan mahdollisuus oman osaamisen kehittämiseen, autetaan niitä löytämään potentiaalisia uusia osaajia ja innostetaan lisäämään yritysten välistä yhteistyötä.

ICT-alan asiantuntijoita Sami Takala (vas.), Matti Makkonen, Sami Kettunen, Nina Rautiainen, Vesa Iikkanen ja Timo HärmäläJyväskylän seudulla toimii reilun parinkymmenen yrityksen verkosto, jota on mahdollista edelleen laajentaa. Yritysten Taitavan Keski-Suomen osaamispäällikkö tukee ja sparraa yrityksiä. Verkoston yritykset pääsevät itse kertomaan, millaisia tarpeita niillä on.

”Yrityksiltä on koottu muun muassa rekrytointi- ja koulutustarpeita. ICT-alan yrityksille on avattu Jyväsverson rekrytointipalvelu. Ensimmäiset valmennusverstaat toteutetaan syksyllä 2009”, osaamispäällikkö Nina Rautiainen kertoo. Rautiainen muistuttaa, että verkostossa toisilta oppiminen on ilmainen tapa oppia. ”Oleellista on verkostotoiminnan syventäminen. Verkoston avulla halutaan saada yrityksissä aikaan konkreettisia muutoksia.”

Aplicom Oy:n tuotekehitysjohtaja Timo Härmälä, mitä Yritysten Taitavan Keski-Suomen osaamispäällikkö voi yritykselle tarjota?
”Osaamispäällikön verkoston kautta löytyi meille SCRUM-mentori. Monien pienten yritysten resurssit ovat rajalliset, joten yrityksille voi löytyä uusia mahdollisuuksia ja yhteistyökumppaneita valmiista verkostosta.”

Visma Software Tuotekehityksen international development manager Vesa Vesterinen, millaista apua ICT-verkosto on tarjonnut rekrytointeihin?
”Olemme lähteneet selvittämään, millaisia kandidaatteja on tarjolla Jyväsverson rekrytointipalvelun kautta. Osaajista on jo nyt huutava pula, ja osaajien tarve kasvaa edelleen lähivuosina. On tärkeää, että yrityksellä on valmiina kontakteja potentiaalisiin osaajiin.”

Digia Oyj:n senior team manager Sami Takala, miten yritykset voivat hyödyntää Jyväsverson rekrytointipalvelua?
”Jyväsverso on yrityksemme kannalta merkittävä kanava löytää ICT-osaajia Keski-Suomen alueelta. Projekteilla on usein osaamistarpeita nopeallakin aikataululla, ja Jyväsverson hakemuspankin kautta saattaa löytyä sopiva tekijä äkillisiin tarpeisiin.”

Energiakolmio Oy:n johtaja Rauno Muilu, mitä yritykset odottavat ICT-verkostolta?
”Tekemisen tasoa on pystyttävä jatkuvasti nostamaan ICT-alalla. Verkoston avulla tiedetään, mistä etsiä kumppaneita työhön avuksi. Kumppaneiden kanssa voidaan koota resursseja ja toiveita yhteen, muun muassa koulutustarpeiden osalta. On tehokasta ja aikaa säästävää järjestää koulutuksia isommalle ryhmälle Keski-Suomessa, sen sijaan, että ne järjestettäisiin Etelä-Suomessa.”

Oppilaitosten yhteiset sivut:

Jaa sivu Tulosta sivu