Tuula Kokkonen 29.11.2011

Maalaisbroker toimii mikromaailmassa

Mikä yhdistää ompelijaa, kalastajaa ja ravintoloitsijaa? Kampaajaa ja maanrakentajaa?  Kauppiasta ja kengittäjää?  Vastaus voisi olla vaikkapa tahto yrittää tai hyvä tekemisen meininki, mutta myös se, että meillä maalla jokaisen yrittäjän ja yrittäjäksi aikovan tukena toimii kehittämisyhtiö.

Maakunnan laidalla eletään mikromaailmassa: valtaosassa yrityksiä työskentelee alle 10 henkeä. Tavallisimmin miehitystä taitaa olla pariskunnan verran. Yleisimmin leipä hankitaan palvelualalta. Moni pieni yritys on alansa ainoa toimija koko pitäjässä. Meillä jokainen yritys on tärkeä kehittämisasiakas, sillä vain monipuolinen palvelutarjonta pitää maaseudun asuttuna. Vai tuntuisiko hyvältä hakea suksivoidetta tai pölypusseja sadan kilometrin päästä?

Maaseudun mikroyrityksen kehittämishankkeet taitavat jonkin verran erota kaupungin vientihakuisen kasvuhain projekteista. Investointibudjetissa on todennäköisesti puolet vähemmän nollia kuin kaupunkilaisserkulla. Koko henkilöstön osaamiskartoitus tai ilmapiirikysely hoidettaneen vikkelästi kysymällä vaimon tai pojan kanta kahvipöydässä – jos tauolle yhdessä ylipäänsä ehditään. Tiedän monen yrityksen onnistuneen rekrytoinneissaan täysin tyydyttävästi jopa ilman mainontaa, sillä kunnolliset ja tunnolliset työnhakijat kävelevät ovesta sisään oma-aloitteisesti. Pankinjohtajan ja kunnanjohtajan puheille pääsee mutkattomasti keskustelemaan rahoituksesta tai toimitiloista.

Mutta toimipa yritys maalla tai kaupungissa, yksi asia lienee yhteistä. Silloin, kun julkista kehittämisrahoitusta aletaan tavoitella, pöydälle leviää palapeli. Löytyykö oikea tukimuoto Tekesistä vai Maaseudun kehittämisohjelmasta? TE-toimistosta vai ELY-keskuksesta? Mikähän olikaan Finpron ja Finnveran ero? Saako tähän meidän juttuun Siemenrahaa vai LTO-tukea? Vai auttaisiko sittenkin YTK-S? Löytyykö oikea lomake ja tuliko liitteitä tarpeeksi mukaan?

”Palapelin kokosin, paksuin rukkasin”, laulaa Syrjän Martti.  Vähän samanlaisin ottein olen aloittelevana yritysneuvojana tutustunut varsin kattavaan, mutta paljon yksityiskohtaista muistettavaa sisältävään yritystukitarjontaan.

Kehittämiskentän sokkeloisuus on onneksi tunnistettu. Maakunnan y-jory on äskettäin tehnyt ehdotuksia yrityskehittämisen selkeyttämiseksi. Rinnallakulkijoitakin on yrityksille tarjolla. Jo useamman vuoden ajan Seudulliset yrityspalvelupisteet eli ns. seutumiehet ovat tarjonneet neuvontaa yhden luukun periaatteella kehittämisyhtiöissä. Ensimmäiset broker-kokelaat saavat diplominsa tällä viikolla ja tulevat avuksi oikean polun löytämisessä. Kaupungissa ja maalla.

Kehittäjäkumppaneina lupaamme kuunnella asiakasta – yritystä. Broker-matkan kulkeneena toivon oppineeni, että kuuntelemisen lisäksi pitää myös muistaa kysyä. Kehittämiseen täytyy uskaltaa haastaa. Vaikka mikroyrityksen kehittämistoive olisi lähtökohtaisesti hyvin selkeä ja rajattu, voi oikea kysymys oikealla hetkellä saada tulevaisuuden näyttämään avaruudelta.

Kirjoittaja on maalaisbroker Pihtiputaalta. Hän työskentelee yritysneuvojana Kehittämisyhtiö Witas Oy:ssä ja on mukana Broker-tuotekehitysmatkalla.


Erkki Pitkänen 12.12.2011

Mitä eroa on perinteisellä yritysneuvojalla/elinkeinoasiamiehellä ja uudenlaisella maalaisbrokerilla? Ei mitää muuta kuin nimi. Broker on jotain niin hienoa, jota kukaan ei ymmärrä. Ei ainakaan täällä maalla. Kohta kehittämisyhtiöt ovat Broker Oy:itä. Pöh sanon minä!



Tuuli Kirsikka Pirttiaho 12.12.2011

Ei nimi y-miestä, y-naista tai y-neuvojaa pahenna :-) Ehkä ero onkin nimenomaan perinteessä ja uudistuneessa neuvonnassa tai brokeroinnissa. Myös maaseudun ja kaupunkiseudun raja erityisesti yritystoiminnassa hälvenee jatkuvasti. Tarvitsemme uusia innostujia sekä kehittäjiin että yrityksiin ja lisää avointa keskustelua millaisia asioita yritystoiminnassa tulisi kehittää. Broker-neuvoja voi olla myös "murtaja" joka rohkaisee yrityksiä rikkomaan rajojaan ja vaatimaan kehittämisympäristöltään samaa.


 

Kommentoi blogia Tuula Kokkoselle

Kommentoijan nimi tulee näkyviin kommentin yhteydessä. Sähköpostiosoite ei tule näkyviin. Mielipiteesi lähtee ylläpitäjän julkaistavaksi

Nimi*
Sähköpostiosoite*
Kommenttisi blogiin*

Oppilaitosten yhteiset sivut:

Jaa sivu Tulosta sivu