Opiskelijavoimaa yrityksen kehittämiseen
Palaan blogin aluksi osaamispäällikkötehtävän ytimeen, asiakaslupaukseemme yrityksille:
”Me lupaamme etsiä käyttöösi tarvitsemasi avun, että yrityksesi menestyy.”
Olemme tämän mission toteuttamiseksi hakeneet vuosien aikana satoihin yrityscaseihin osaajakumppaneita laajasti yksityisistä palveluntarjoajista sekä oppilaitosten asiantuntijoista. Yksi linkki yritysten kehittämishaasteen ratkaisemiseen on tähän mennessä jäänyt selkeästi vähemmälle käytölle. Vaikka joitain kokeiluja on ollutkin, täytyy myöntää, ettemme ole tarpeeksi keskittyneet miettimään keskisuomalaisten opiskelijoiden kyvykkyyttä auttaa maakunnan yrityksiä menestymään. Tässä blogissa on muutamia hajanostoja, siis yhden päivän aikana ”vastaan kävelleitä” esimerkillisiä tarinoita nykypäivän opiskelijoiden aktiivisuudesta.
1. Maanantai 6.2. oli positiivissävytteinen tehoannos opiskelijoiden kykyyn heittäytyä yritysyhteistyöhön. Päivä alkaa Tiimiakatemian aktiivisen opiskelijan kysymyksellä: "Te autatte paikallisia yrityksiä menestymään, eiks niin? Ja pystyttekö te tekemään yhteistyötä paikallisten opiskelijoiden kanssa näitä yrityksiä auttaaksenne? Tässä meidän jutussa voisi olla sauma yhteistyölle!"
Aivomyrsky on vuodesta 2005 lähtien järjestetty valtakunnallinen yrittäjyyden oppimiskohtaaminen tulevaisuuden tekijöille. Opiskelijatapahtuma on juuri sellaista pöhinää, jota opiskelijoiden rohkaisemiksi yrittäjämäisen asenteen löytämiseksi tässä maassa tarvitaan. Tapahtuman kautta tuetaan huomisen menestyjien syntymistä.
Lue lisää: Aivomyrsky 2012.
2. Eräässä asiakasprojektissani on akuutti tarve löytää ”tulevaisuuden visualisoijia” projektiin, jonka toteutuminen on vielä epävarmaa. Mittavan investointiohjelman toteuttaminen pienissä osissa ja askel kerrallaan vaatii yritysjohdolta ja rahoittajilta pitkääkin asioiden pohtimis- ja maisteluvaihetta. Kuopion muotoiluakatemia auttaa asiakastani tämän pohtimisvaiheen läpiviennissä. Tulevien investointien kuvaaminen kuvin ja erilaisten visualisoitujen palvelutilanteiden avulla auttanee asiakasta merkittävästikin neuvottelujen eteenpäinviemiseksi ja toisaalta omien ideoiden konkretisoimiseksi.
Tutustu Kuopion Muotoiluakatemian palveluihin ja asiakascaseihin.
3. Sepän yrityspaja on yrittäjyyden oppimisympäristö ja työssäoppimispaikka, joka edistää työelämäyhteistyötä ja antaa toisen asteen opiskelijoilla mahdollisuuden soveltaa oppejaan tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Yrityspajan kanssa tehtävä yhteistyö vaatii yrittäjältä uudenlaista asennetta ja ajankäyttöä, mutta onnistuessaan yhteistyö voi antaa täysin uusia, innostavia ja tulevaisuutta rakentavia pieniä ja suuria ratkaisuja. Ainakin yrittäjä pääsee tutustumaan erittäin potentiaalisiin rekrytoinnin kohteisiin.
Lue lisää Sepän yrityspajan palveluista, toimialoista ja yhteystiedoista.
4. Aalto Universityn Startup Sauna on koko valtakunnan tason opiskelijalähtöisten ja tutkimusorganisaatiolähtöisten kasvuyritystiimien ”teholataamo”. Viime perjantainen käynti Startup Saunan tiloissa oli herättävä ja synnytti selkeän tahtotilan synnyttää keskisuomalaisillekin opiskelija start up -kasvuyritystiimeille yhä uusia mahdollisuuksia päästä kiinni tällaisiin, yhteiskunnan vahvasti tukemiin, korkean osaamisen kiihdyttämöihin. Ehkäpä Keski-Suomen kasvuyritysvaliokunnan Kasvu Open 2012 avaa joillekin kasvuyritystiimeille oven Startup Saunaan.
Tutustu Startup Saunaan.
Lue lisää Kuopion Startup Sauna -tapahtumasta.
|