Elina Lillstrang 5.4.2012

Parhaiten johdetussa maakunnassa on hyviä työpaikkoja, kasvua ja parasta asiakaspalvelua

Innostus paremman johtamisen maakunnan kehittämiseen on alkanut silmin nähden kasvaa ja konkretisoitua. Minullekin on tullut jo yhteydenottoja henkilöiltä, jotka haluavat olla omalta ja yrityksen osalta kehittämässä Keski-Suomeen kilpailukykyistä ekosysteemiä. Yli 300 henkilöä on jo ollut mukana Parempi johtaa hyvin -kohtaamisissa. Ideassa näyttäisi siis olevan imua.

Mutta millainen parhaiten johdettu maakunta sitten konkreettisesti olisi? Mihin oikeastaan olemme pyrkimässä?

Jokainen vastatkoon omalta kohdaltaan: suunta lienee kuitenkin yhteinen. Halusin jakaa kanssanne omat ajatukseni siitä, millainen minun parhaiten johdettu maakuntani olisi. Olen pohtinut ja pyöritellyt tätä mielessäni jo kuukausia. Herätessäni tähän kiirastorstaiaamuun mieleni oli jostain syystä kuitenkin täysin kirkas. Voin haluta täydentää näkemystäni myöhemmin, mutta tänään oma visioni parhaiten johdetusta maakunnasta näyttää tältä.

Parhaiten johdetussa maakunnassa on

  • työpaikkoja. Hyviä työpaikkoja. Minulle hyvä työpaikka tarkoittaa avoimuutta, vastuullisuutta ja myönteistä ilmapiiriä. Se tarkoittaa myös yhteistä päämäärää ja menestymistä. En halua muuttaa pois Keski-Suomesta työpaikan perässä. Olen valmis yhteiseen ponnistukseen, jotta parhaat työpaikat tulevat tänne.
  • kasvua ja kehitystä. On juostava, jotta pysyisi paikallaan. Jos aikoo mennä eteenpäin ja pärjätä maailmalla kilpailussa, on enemmän kuin juostava. Kasvu ei voi olla pelkästään työnantajien tavoite tai tehtävä. Saamme vaikuttavuutta vain toimimalla yhdessä ja soutamalla samaan suuntaan. Muutos tapahtuu meissä, ei meille, Petteri Kilpistä lainatakseni. Muutosta ei tarvitse pelätä, kun ottaa itse vastuuta sen tekemisestä.
  • parasta asiakaspalvelua. Ystävällisyys ja suvaitsevaisuus ovat tärkeimpiä hyvinvointiin liittyviä tekijöitä omalla kohdallani. Käytännön elämässä tämä kytkeytyy asiakaspalveluun. Minun parhaiten johdetussa maakunnassani asiakaspalvelu on maailman huippua. Niin siwoissa, lääkäritaloilla, siivouspalveluissa, paperikonetehtaalla kuin DW-projekteissakin. Tämä edellyttää asiakkaan tuomista keskiöön. Joka hetki.

Parempi johtaa hyvin -alkukiihdytyksen aikana on keskusteltu siitä, miten parhaiten johdettu määritellään ja ollaanko tähtäämässä parhaiten johdetuksi maakunnaksi vai paremman johtamisen maakunnaksi. Minulle tämä on retoriikkaa. Suunta on yhteinen.

Olen kuitenkin kovin kiinnostunut siitä, miten konkreettiset tavoitteemme saattavat poiketa toisistaan ja mitä kaikkea on otettava huomioon. Toivon muidenkin avaavan omia näkemyksiään ja haaveitaan, joista voisimme yhdessä oppia.

Millainen on parhaiten johdetun maakunnan merkitys sinulle? Ja millainen olisi sinun parhaiten johdettu työpaikkasi? Käy kertomassa oma näkemyksesi Facebookissa.

Rakkaudella Elina

Kommentoi blogia Elina Lillstrangille

Kommentoijan nimi tulee näkyviin kommentin yhteydessä. Sähköpostiosoite ei tule näkyviin. Mielipiteesi lähtee ylläpitäjän julkaistavaksi.

Nimi*
Sähköpostiosoite*
Kommenttisi blogiin*

Oppilaitosten yhteiset sivut:

Jaa sivu Tulosta sivu